maanantai 23. joulukuuta 2013

Broken seed & helmineule

Tilauksena piti tehdä kahdet sukat joissa lyhyt ja löysä varsi.
Ekoihin tein helmineuleen (1o,1n,1o,1n.. ja toisella krs:lla tehdään 1n,1o,1n,1o..)
Toisiin tein Broken seed:iä (eka krs pelkkää oikeaa, toinen krs 1o,1n,10,1n.. kolmas krs: pelkkää oikeaa, neljäs krs: 1n,1o,1n,1o..) noita neljää kierrosta toistetaan niin kauan kuin vartta haluaa tehdä.

Molemmissa sukissa lankana on 7-veljes.
(koiran karvat tulivat kaupan päällisinä mukaan) :D




torstai 19. joulukuuta 2013

itse ilkimys 2 -sukat

Minulta tilattiin kahdet eri kokoiset minion sukat.
Lankana molemmissa on 7-veikka.

Aikuisen sukan varsi on tehty niin, että silmukka kiertää oikealle.
( Oikealle kiertävä tehdään niin, että otetaan  1 silmukka eteen apupuikolle, seuraava kudotaan, jonka jälkeen apupuikolla oleva silmukka takalenkistä. Kaikki loput silmukat kudotaan normaalisti. Seuraavalla kierroksella kudotaan edeltävää seuraava silmukka. Tämä toistetaan jokaisella puikolla niin pitkästi kuin haluaa kutoa.)
Aloitin kierroksen 1silmukasta ja siitä jatkoin.




tiistai 10. joulukuuta 2013

Itse ilkimys -sukat

Näin kuvan minionsukista..ja pitihän niitä kokeilla.
Ohjetta näihin ei löydy (ainakaan itse en löytänyt), mutta helpot oli silti tehdä.
Lankana oli 7 veikka.



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jennin syntymäpäiväkortti

Pikkusiskoni syntymäpäivä tuli taas.
Hän rakastaa pinkkiä, joten pitihän sitä korttiin saada.


torstai 5. joulukuuta 2013

Eläkekortti

Työyhteisössä eräs lähtee eläkkeelle ja hänelle tehty kortti.





Sukkia lahjaksi

Koska joulu taas tulee.. Niin mikä onkaan parempi lahja kuin itse tekemät sukat.
On piirakkasukkaa, kerttua, kohkuviota,julesia,palmikkoa, ruttuvartta ja kerros riviä.
Sukat on tehty 7-veljestä ja jannesta.
Tumput tehty vauvalangasta.







Joulukortteja

Tänä vuonna tuli tehtyä joulukorteista samanlaisia, mutta eri värisiä.
Sydämet on leikattu timanttilaatasta irti.







lauantai 2. marraskuuta 2013

Unisukat

Nämä sukat on tehty unisukiksi. Lankana oli hjerter nissegarn.
Perhosvarren ohje löytyy kangasaitta:n sivuilta


Kerrosrivisukat

Kerrosrivisukat on tehty :
2kierrosta niin että kutoo 3s, 1s nostetaan puikolle kutomatta (koko kierros)
3kierroksella kudotaan kaikki.
Sen jälkeen vaihdetaan väriä aina 3krs:n jälkeen.

Nämä sukat on tehty seiska veikalla.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Askartelutaivaan erihaasteita

At:n kuukausihaaste oli jouluinen rasia.

Mallin mukaan:


At:n joulukorttihaasteessa oli resepti : 2paperia, 1sana ja 3 eri koristetta.
At:n korttihaasteen aiheena oli joulu.


Toistoa

P*skarteluhaaste nro: #205 oli: toistoa
Toistoa on sydämen muodossa olevat timantit.


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

tiistai 8. lokakuuta 2013

Voihan villasukkia!

Facebookin Voihan villasukka! -ryhmässä on kivoja ohjeita, joita on pakko itsekkin kokeilla.

Broken seed -sukat on tehty jannelangasta.
Ohje oli niinkin helppo kuin:
1krs: kaikki silmukat oikein (tässä mustat)
2krs: 1o,1,n,1o,1n..
3krs: kaikki s:t oikein (mustat)
4krs: 1n,1o,1n,1o..
ja näitä kerroksia toistetaan 


Tiikerisukat ja tiikeritumput on tehty Basicin langasta. Toiset tumput on tehty Kasper-langasta.



Kertut on tehty Virosta tuodusta langasta. (kertun ohje löytyy ullaneuleen sivuilta)

Tavalliset sukat tehty Novita kide-langasta.


perjantai 20. syyskuuta 2013

Kerttu, Kerttu

Molemmat kerttu-sukat tehty seiska veikalla.
Lyhyet tehty S/M -koolla ja pitkät L-koolla