Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syntymäpäivä kortteja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syntymäpäivä kortteja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. joulukuuta 2015

Pöllöä ja ruusuja

Syntymäpäiväkortteja:
 Pöllö kortti lähti ystävälleni, joka tykkää pinkistä sekä pöllöistä.

Toinen kortti oli tilaus, jossa ei saanut ikää mainita. Kortti lähti naiselle.




torstai 23. lokakuuta 2014

Onnea nellalle!

Ystäväni syntymäpäivä on tänään, joten pitihän ystävää muistaa kortilla.



sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Syntymäpäivät

Eilen vietettiin siskonpojan synttäreitä.
Kakun täytteinä mansikkaa ja pätkistä. Kakku oli tietenkin pojalle sopiva Batman -kakku.
Kakun päälliset tehty sokerikuorrutteella.

Myös syntymäpäiväsankarin veli sai samalla sukat (tosin hiukan liian suuret.) Lankana on maija ja silmukoita puikolla 6.







sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Poikien synttärikortit

Tänään kävin juhlimassa siskonpoikien syntymäpäiviä :)

Kummipoikani täytti 4v ja hänen veljensä 2v.













Ja pakkohan on vielä esitellä hienot kesäkynteni (kiitos Heidi Kiukkonen!)


tiistai 27. toukokuuta 2014

Pikku prinssessan kortti

Kaverini pikku prinsessa täytti jo 2 vuotta!
Kortin leimakuva on Magnolian.

Kortin sisällä oli runo, mutt ei tullut otettua kuvaa sisäpuolelta.


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Taittelukortti

Minulta tilattiin ruske/bage/valkoinen kortti.
Muuten oli vapaat kädet toteuttaa korttia, kunhan ei ole lapsellinen koska tulee aikuiselle ihmiselle.






maanantai 13. tammikuuta 2014

Pyöreitä syntymäpäiviä!

Kortti on tehty 30 vuotta täyttävälle naiselle.

Kortti on tehty 70 vuotiaalle naiselle. Tilauskortti



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jennin syntymäpäiväkortti

Pikkusiskoni syntymäpäivä tuli taas.
Hän rakastaa pinkkiä, joten pitihän sitä korttiin saada.


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

syntymäpäiväkortti

Ystävälläni oli synttärit,joten tehty vähän erilainen kuin perinteinen kortti.
Ohjeen löysin netin syövereistä tähän :)




keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Syntymäpäiväkortteja

Tässä tulee kolmet synttärit niin lähekkäin, niin kortit pääsevät samaan kirjoitukseen.
Ensimmäisenä synttäreitä viettää kaverini 1-vuotias prinsessa.
Sen jälkeen tulee siskoni toisen lapsen 1-vuotis synttärit ja kolmantena tulee kummipoikani 3-vuotis syntymäpäivät.



Korttien sisällä on vielä Syntymäpäivään sopivat runot.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Onnittelut

Kortistossa haasteena oli sopivasti onnittelut.
Itselle tuli pyyntö syntymäpäiväkortista jossa olisi traktori taikka muu rekka-auto.



Kortistossa on myös joka viikko eri kysymys. Tällä viikolla se on:
-Mitä sinun korteistasi ei löydy? Semmoista yleisesti käytettyä. Onko tähän jotain syytä?

v: korteissani ei ole paljoa kaikkea kortistetta ja paperia yms. jotenkaan en osaa luonnostella korttia missä olisi paljon tavaraa.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Syntymäpäiväkortti 7-vuotiaalle

Tilauskortin toiveena korttiin oli: Pinkkiä,glitteriä,prinsessa ja kukkia.









Osallistun tällä myös p*skiksen haasteeseen joka kuuluu: Kaikki käy!

maanantai 17. joulukuuta 2012

syntymäpäiväkortti

Kortin taustasta löytyy: True snow lumitanhaa, jotain akryylimaalia, diamond dust - jäähilettä, glossya ja glamour dustia.


syntymäpäiväkortti

Kortiston haasteessa oli tällä viikolla:
YKSI KORISTE

Kortissasi saa siis korttipohjan lisäksi olla taustapaperi sekä se yksi koriste!

Sopivasti piti tehdä syntymäpäiväkortti,joten teinpäs tällaisen:
 Ja tämän viikon kysymyksenä seuraava:
- Ehdota aihetta tulevalle Kortiston haasteelle!

vastaan kyllä että.. jonkin näköinen bingo.

maanantai 12. marraskuuta 2012

synttärikortti

Askartelutaivaan toivomushaasteessa oli kuukauden haasteena: silppu.
minulta löytyy aika paljon kaiken kokoista silppupaperia, joten niistä tehty tämä vaaleanpunainen synttärikortti.


maanantai 29. lokakuuta 2012

P*skista taas

Haasteena oli: B-I-N-G-O!
rivini on Musta - X - Kimallus.
X:nä korttiin laitoin CD:n.
Puunumeroiden päälle on laitettu koholakkaa ja hileitä.


maanantai 8. lokakuuta 2012

syntymäpäiväkortti

Kaverillani on synttärit, joten täytyyhän hänelle lähettää tämä pinkkikortti..
Lempiväri on mikäs muukaan kuin pinkki :)


lauantai 8. syyskuuta 2012

Aakkostarrat

P*skiksen viikonhaasteena oli:

AAKKOSTARRAT
Aakkostarrat, kirjaintarrat, tarrat joissa on kirjaimia. Niitä pitää löytyä :)

Sopivasti piti tehdä 50v. kortti.
Kirjaintarrat löytyy vasemmasta alakulmasta.

torstai 30. elokuuta 2012

syntymäpäiväkortti

Kutsu tuli 80-vuotis syntymäpäiville..harmikseni itse en pääse, mutta täytyhän sankaria kortilla muistaa.


perjantai 3. elokuuta 2012

30v. kortti

Tilattiin 30v kortti.. Kortin saaja tykkää turkoosista.. Eipä juuri itseltä mitään turkoosia löydy,joten se toteutettu kakkupaperilla sekä kukilla.
Numeroihin laitettu koholakkaa ja glitteriä päälle.
Myös kortista löytyy tietenkin sitä kimalleliimaa :)