Näytetään tekstit, joissa on tunniste Villasukkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Villasukkia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Villasukkia

Sukat tehty 7-veljestä langasta.
Sydänsalmiakit

Novitan sivuilta löytyy ko. Ohje.

Jämälangat

Kuplasukat

Kerrosrivinousu

Krokotiilivirkkaus.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

New york rangers -sukat

Toiveena oli samanlaiset sukat kuin pipo on. Tekstiä sukkiin en lähtenyt tekemään tällä kertaa.



Villasukkia: Anelmaisia

Nämä ovat tämän hetken suosituimmat sukat, joten niitä on saanut vääntää.
Kaikissa lankana on 7-veljestä.





tiistai 1. joulukuuta 2015

Vauvakortteja

Vauvakortteja on tullut tehtyä nyt monia. Eniten poikavauvoille, mutta yksi tytölle.
Ystäväni sai poikakortin lisäksi tumput ja villasukat, jotka olivat kettuja.





keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pitkät palmikot sekä ryttävartta

Lankana kaikissa on ollut novitan 7-veljestä.
Ohje pitkiin palmikkosukkiin löytyy novitan sivuilta.





Raidalliset sukat ehty Maija-langasta.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joululahjoja

Kuten viime vuonna niin tänäkin vuonna tuli tehtyä muutamat sukat sekä yksi huivi joululahjaksi.
Lankana melkein  kaikissa 7-veljestä.
Tiikerisukat tehty Basic-langasta.
Pikkupiirakat Nallesta.
Pääkallohuivin ohje on netistä ja lankana on Linea.

Malli: Suklaajoki


Malli: November socks

Malli: Kuplat

Malli: Muurhaisenpolku

Malli: Kerrosrivinousu


Malli: Kiertäen Vasemmalle


Mallit: Kohokuvio (Novitan sukkalehdestä) ja piirakka

Malli: Kerrosrivinousu


Virkattu pääkallohuivi. Lankana kaksinkertainen Linea.



maanantai 10. marraskuuta 2014

Lokakuun tuotoksia.

Tilauksena oli 2 paria tennarisukkia.
Toiset on tehty 7-veljeksestä ja toiset vuosi sitten Virosta hankitusta langasta tehdyt.



Twist or not? -sukat tehty 7-veljeksestä.





Kuplat on myös tehty 7-veljeksestä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Syntymäpäivät

Eilen vietettiin siskonpojan synttäreitä.
Kakun täytteinä mansikkaa ja pätkistä. Kakku oli tietenkin pojalle sopiva Batman -kakku.
Kakun päälliset tehty sokerikuorrutteella.

Myös syntymäpäiväsankarin veli sai samalla sukat (tosin hiukan liian suuret.) Lankana on maija ja silmukoita puikolla 6.







keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Villasukkia syntymäpäivälahjaksi!

Siskonpoikani täytti jo 1 vuotta! :)
Lahjaksi toivottiin villasukkia.
Lankana ollut 7-veljestä ja jannea.

Rocky halusi toimia mallina :D