perjantai 20. syyskuuta 2013

Kerttu, Kerttu

Molemmat kerttu-sukat tehty seiska veikalla.
Lyhyet tehty S/M -koolla ja pitkät L-koolla





perjantai 13. syyskuuta 2013

Askartelutaivaan haastekortteja

Mallin mukaan.

Tuikkukortti

tuikkuja ei ollut,joten boxi on tyhjä.


Korttihaaste

Joulukorttihaaste


Ripaus Hopeaa / Kultaa

Kortissa pitää olla ripaus kultaa taikka hopeaa.

Perhosen alla oleva paperi on kultainen.


Koristeltu tagi

P*skarteluhaaste on edennyt jo haasteeseen #200, jonka aiheena on tällä viikolla: Mikä tahansa vanha p*skishaaste.

Päädyin kaikista haasteista numeroon #102 Koristele tagi.


Maisema

Korttisirkuksen haaste oli maisema.
Jotenkin vain tämä jouluinen stanssattu kuva on suosikkini, joten päätin tehdä joulukortin.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Ei pöllömpää!

Puikkoillen,koukkuillen -blogista löytyi kiva ohje miten pöllö tehdään sukkiin, joten kokeilin.
Pöllö oli niillä ohjeilla tosi helppo tehdä.
Ohjeessa oli yhteen pöllöön ohje, niitä tehty 4kpl ja ne kiertää koko varren.


Lankana näissä on favori -merkkistä.



sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Lisää kutsuja

Siskoni valmisti (avustuksellani) kaverilleen kutsuja ristiäisiin.
Väreinä piti olla pojalle sopivia.